Aamujunassa

eli aamu junassa.

VR yllätti iloisesti tänä aamuna tarjoamalla Kupittaan asemalla glögiä ja pipareita. Ennen kuutta ei pipari maistunut, mutta glögi lämmitti mukavasti pakkasessa kulkenutta. Ja joululaulut loivat joulumieltä.

Minun ei sentään joka arkiaamu tarvitsi junalla körötellä kauas, kuten monet tekevät, mutta silloin kun menoa pääkaupunkiseudulle on, taitan matkan mieluiten junalla. On sähköpistoke läppärille, jonka akku kestää enää n. puoli tuntia ilman lataamista. On kahvikärry, josta saa aamuteen. Jopa 3G-yhteys toimii koko matkan Turusta Helsinkiin. Eli mainiota aikaa valmistella päivän hommia tai muuten vain tehdä töitä koneella.

Nukkuminenkin tuntuisi hyvältä vaihtoehdolta, varsinkin tässä aikaisessa junassa. Mutta silmät alkavat lepsua vasta kun ollaan Espoossa, ja silloin on jo liian myöhäistä nukkumiselle.

Pitkä päivä töitä edessä. Illalla taas junalla kotia kohti.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.