En nyt malta jo tässä kohtaa olla jakamatta eilen kirjoittamiani huomioitani tämän saaren kolkan eli lähinnä Playa de Las Americaksen rannoista, kun olen niin hämmentynyt jotenkin. Tässäpä siis tulee.
Aihearkisto: Matkalainen
Terveisiä Teneriffalta – alkutunnelmat
Eilen illalla päästiin sutjakasti perille. Lentokin laskeutui noin 40 min kerrottua aikaa aiemmin, ja me oltiin noin 45 min myöhemmin jo hotellilla. Just ehdittiin käydä vessassa ennen laukkujen saapumista ja sitten käveltiin suoraan taksistandille ja otettiin pirssi.
Taksi ajoikin roimaa vauhtia Playa de las Americakseen ja pudotti meidät ”California” -hotellin eteen.
Saimme yksiön aivan altaan laidalta, toisella puolella parvekkeelta ei kummoiset näkymät ole, mutta ainakin sinne paistelee hieman iltapäivän aurinko, näköjään (kirjoitan tätä nyt tämän toisen päivän iltapäivällä).
Hei me mennään Kanarialle!
Vuoden ensimmäinen ulkomaanmatka, lähtökuopissa ollaan.
Matkakohteena Teneriffa ja Kanariansaaret, joilla en ole vielä käynytkään. On tullut matkattua kauas ja lähelle, mutta ei Kanarialle. Joten nyt odotan todellista pakettimatkaelämystä 😉
Ensimmäinen tiikerini
Kohtaaminen viime maaliskuun lopulla; tarinaa hieman jälkijättöisesti.
En tiedä kuka sen ensin huomasi, ehkä jeepin kuljettaja, joka pysäytti auton. Yllättäin se tiikeri vain seisoi siinä tiellä, juuri menosuunnassamme. Kaikki vain tuijotimme hiljaa, ihailimme ja ihmettelimme onneamme, samalla kun asettelimme kameroitamme laukaisuasentoon. Tiikeri asteli kaikessa rauhassa tien vierellä olevan puun juurelle ja asettui siihen makaamaan, katse meitä kohti. Me neljä jeepin matkustajaa sekä oppaamme ja kuljettajamme hymyilimme suupielet korvissa.