Jo pitkään harkinnassa olleet sivut ovat nyt toteutuneet halvimmalla mahdollisella tavalla eli Google Sites -pohjalla: www.lainelainen.com (huom. ei toimi enää kun ovat nyt WordPressillä, 30.3.2013)
Aihearkisto: vanha blogi
Käänne
Aikamoista haipakkaa ollut elämä viime viikot. Työtarjouksia tulee oikein urakalla, ei:n myyminen ei ole hauskaa, mutta yksinyrittäjänä ei aivan moneksi halkea. Harmillista on, että kyselyt usein aina ruuhkaantuvat samalle viikonpäivälle! Seuraavana päivänä muut hommat voivatkin edistyä niin, että rakoja löytyisi pienempien toimeksiantojen tekemiseen. Aikamoista kalenterin ja projektin hallintaa kyllä on vaadittu!
Uusi vuosi – uudet kujeet?
Hieman kummallista, että kalenteri määrittää näinkin suuressa määrin toimiamme ja ajatuksiamme. Mitä vuoden vaihtuminen oikeastaan tarkoittaa? Onko aina keksittävä uusia kujeita, eikö vanhassa vara parempi?
- kehittää toimintajärjestelmiä siten, että kiireisimpänäkin aikana pystyn palvelemaan asiakkaita tehokkaasti
- uusia nettisivut, jotta ne paremmin auttavat ja kuvastavat yrityksen toimintaa
- toimia yhä edelleen asiakkaiden parhaaksi
- tehostaa kannattavuutta
- katsoa tulevaisuuteen myönteisin odotuksin
- ja toimia, kaikesta huolimatta, joustavasti ja avoimin mielin!
… the next stop Karis…
Ja junassa jälleen.
Tulevaisuudesta
Turussa keskiviikkona järjestetyn Eurooppalaisen Yrittäjyyden Päivän parasta antia oli tällä kertaa, minun ja monen muunkin mielestä, tähtitieteen professori Esko Valtaojan puheenvuoro nimikkeellä Tulevaisuus on parempi kuin luuletkaan.
Kalajuttu
Tämä kuulostaa hieman aprillijutulta, epäilin sitä heti kun mieheni lähetti minulle linkin tähän juttuun: